Meille aikuisille on luonteenomaista puhua vuolaasti, käyttää kielikuvia ja vitsailla. Kun toimimme lapsen kanssa, jolla on nepsy-vaikeuksia, meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota tapaamme viestiä. Onko puhe ainoa tapa kommunikoida vai voisimmeko hyödyntää esimerkiksi kuvatukea?
Puhetulva saa helposti aikaan kaaoksen lapsen mielessä, eikä hän pysty erottelemaan tärkeää informaatiota toissijaisesta. Lisäksi nepsy-vaikeuksissa on tyypillistä, että tarkkaavuus pysyy yllä vain hetken, joten puhetulvassa iso osa asiasta menee lapselta ohi.
Ohjeiden antaminen Tarkkaavuusvaikeus hankaloittaa usein ohjeiden ymmärtämistä siitä huolimatta, että lapsella on kykyä ymmärtää. Arjen tilanteissa ymmärtäminen ei onnistu, jos ajatukset on suunnattu omiin mielenkiinnon kohteisiin tai ympärillä tapahtuu jotain, jonne tarkkaavuus karkaa. Kaikkien kannalta onkin palkitsevaa, jos aikuinen antaa ohjeen tai muun tärkeän informaation siinä hetkessä, kun lapsen tarkkaavuus on suuntautunut aikuisen puheeseen.
Muistilista ohjeiden antoon
- Anna yksi ohje kerrallaan.
- Anna ohjeet henkilökohtaisesti ja edestäpäin.
- Varmista, että lapsi ymmärsi sanotun.
- Laita ohjeet näkyville.
- Käytä kuvatukea aina kun mahdollista.
- Karsi vaihtoehtoja ja puhetta.
- Pyri selkeyteen ilmaisuissasi.
- Käytä tarkkoja ilmaisuja, esimerkiksi sanan ”myöhemmin” tilalla käytä tarkempaa ajanmäärettä.
- Käytä kielikuvia ja vitsejä harkiten.
- Karsi sarkasmi.
Kielikuvat ja rivien välistä lukeminen ovat haastavia osalle niistä lapsista, jolla on nepsy-vaikeutta. He ymmärtävät kieltä hyvin konkreettisesti. Jos aikuinen toteaa ”sinä se et näe metsää puilta” lapsi ihmettelee, sillä metsähän on täynnä puita eikä hänen näössään ole mitään vikaa. Lapsen on hyvä harjoitella kielikuvien ymmärtämistä, mutta harjoittelun hetket kannattaa valita tietoisesti ja toteuttaa niissä hetkissä, kun on aikaa pohtia ja yhdessä ihmetellä.
Vitsailu on yksi sosiaalinen taito, jota on niin ikään tärkeä harjoitella. Aikuinen voi esimerkiksi ottaa tavaksi vitsailun päätteeksi todeta ”nyt tuli vitsi”. Näin lapsi, jolla on vitsien ymmärtämisessä hankaluutta, voi pohtia, mikä tuossa mahtoi olla hassua. Näin hänen on mahdollista myös halutessaan osallistua yhteiseen sosiaaliseen nauruun. Mikäli aikuinen ei kerro, että sanottu asia oli vitsi, lapsi herkästi kokee toistuvaa ulkopuolisuutta ja saattaa jopa kokea muiden nauravan hänelle itselleen.